Ajankohtaista

Ajankohtaista

Tiedote Isonkyrön kunnan asiakas- ja yleisötilojen käyttörajoituksista


04.02.2022

Aluehallintovirasto on tehnyt 3.2.2022 uudet päätökset tartuntatautilain 58 §:n ja 58 d §:n mukaan sekä päättänyt tartuntatautilain 58 g §:n mukaan tehdyn aiemman tilojen sulkumääräyksen.

 

Aiempi tartuntatautilain 58 g §:n mukainen päätös liikuntatilojen ja ryhmäharrastustilojen sulkemista 31.1.2022-13.2.2022 välisenä aikana on purettu välittömästi. Isossakyrössä sisäliikuntatilat ovat näin ollen auki kaikille käyttäjille jo perjantaista 4.2 alkaen.

 

Tartuntatautilain 58 §:n mukainen päätös kokoontumisrajoituksista muuttuu ajanjaksolle 5.2.2022-18.2.2022. Tänä aikana Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntien alueella voidaan sisätiloissa järjestää sellaisia yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joissa kaikille osallistujille on osoitettu istumapaikat ja käytössä on enintään 50 % käytettävissä olevien istumapaikkojen määrästä (nouseen 75%n 19.2.2022-21.8.2022). Ulkona järjestettäviä yleisötilaisuuksia tai yleisiä kokouksia ei rajoiteta.

 

Tartuntatautilain 58 d §:n mukaisesti Etelä-Pohjanmaalla asiakas- ja yleisötiloja käyttävien toimijoiden tulee mukauttaa toimintaansa lähikontaktien aiheuttaman tartuntariskin minimoimiseksi.

 

Isonkyrön kunnan toiminnassa on otettu 1.2.2022-28.2.2022 käyttöön seuraavat toiminnan rajoitukset, jotka koskevat yleisötilaisuuksia.

 

 

Sisäliikuntatilat:

- Kaikkia toimijoita velvoitetaan edelleen tekemään tartuntatautilain 58 d §:n mukaiset suunnitelmat toimintansa mukauttamisesta.

- Tilojen käyttäjämäärä on rajoitettu 50 %n (19.2.2022-28.2.2022 nousee 75%n) käytettävissä olevien istumapaikkojen määrästä (koskien yleisötilaisuuksia).

- Asiakkaita kehotetaan käyttämään maskia maskisuositusten mukaisesti.

- Liikuntatiloissa on tarjolla käsidesiä, jonka käyttöä suositellaan.

 

Kirjasto:

- Lehtienlukusalin asiakaspaikoista 50 % --> 75 % (muutettu 24.2.2022) on käytössä.

- Tietotorin käyttäjämäärä on rajoitettu kymmeneen.

- Nuorten osaston käyttäjämäärä on rajoitettu kymmeneen.

- Asiakkaita kehotetaan käyttämään maskia maskisuositusten mukaisesti.

- Kirjastolla on tarjolla käsidesiä, jonka käyttöä suositellaan.

 

Uimahalli:

- Uimahallin asiakasmäärä rajoitetaan kahteenkymmeneen.

- Palvelutiloissa rajataan henkilömäärä seitsemään.

- Kassalla pyritään palvelemaan selkeästi yhtä asiakasta kerrallaan ja muut asi-akkaat odottavat aulatilassa turvavälein.

- Asiakkaita kehotetaan käyttämään maskia maskisuositusten mukaisesti.

- Uimahallilla on tarjolla käsidesiä, jonka käyttöä suositellaan.

 

 

Kunnanvirasto:

- Aulatiloissa voi oleskella kerrallaan enintään 5 henkilöä

- Valtuustosalissa (ml. kokoushuone 2) voi oleskella kerrallaan enintään 20 henkilöä

- Kokoushuone 1:ssä voi oleskella enintään 7 henkilöä

- Kunnanhallituksen huoneessa voi oleskella enintään 7 henkilöä

- Asiakkaita kehotetaan käyttämään maskia maskisuositusten mukaisesti.

- Kunnanvirastolla on tarjolla käsidesiä, jonka käyttöä suositellaan.

 

Nuorisotila:

- Nuorisotilassa voi oleskella kerrallaan 20 henkilöä, ml. ohjaajat.

- Kävijöiden nimet kirjataan ylös.

- Vuorojen väleihin on varattu tarpeeksi aikaa edelliseltä vuorolta poistuville ennen seuraavan vuoron saapumista.

- Nuorisotilalla on mahdollisuus käsien pesuun ja käsidesin käyttöön.

- Ohjaajalta saa halutessaan kertakäyttöisen kasvomaskin.

 

Koulukeskuksen ruokala:

- Koulukeskuksen ruokalaan on mahdollisuus ottaa vähintään 60 henkilöä, ilman että näiden tarvitsee olla alle kahden metrin etäisyydellä toisistaan.

- Asiakkaita kehotetaan käyttämään kasvomaskia maskisuosituksen mukaisesti koulukeskuksen ruokalan sisätiloissa.

- Tilojen käytön suunnitelma ei koske oppilaitosten toimintaa.

 

 

Lisätietoja antavat tarvittaessa:

 

Kimmo Kaunisto, vs. hyvinvointijohtaja

puh. 050 4062 222

kimmo.kaunisto@isokyro.fi

 

Tero Kankaanpää, kunnanjohtaja

puh. 044 2970 256

tero.kankaanpaa@isokyro.fi


Takaisin uutisiin