Ajankohtaista

Ajankohtaista

Tiedote Isonkyrön kunnan asiakas-ja yleisötilojen sulkemisesta ja käyttörajoituksista


14.01.2022

Aluehallintoviraston 14.1.2022 tekemän päätöksen mukaisesti Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella määrätään tartuntatautilain 58 g §:n 4. momentin mukaan suljettavaksi avoimet tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetut tilat 17.1.2022-30.1.2022 väliseksi ajaksi.


Avin päätöksen (LSSAVI/486/2022) mukaan tilapäisesti suljetaan:
- Joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien
harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat.
- Yleiset saunat sekä uimahallien, maauimaloiden ja
kylpylöiden allastilat sekä niiden välittömässä yhteydessä olevat pukuhuonetilat
- Tanssipaikat sekä kuorolaulutoimintaan, harrastajateatteriin
tai muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat

 

Edellä mainittuja tiloja voidaan kuitenkin käyttää vuonna 2003 syntyneiden ja sitä nuorempien henkilöiden ohjattuun harrastustoimintaan sekä lakisääteisten palvelujen toteuttamiseen.

 

Seuraavassa kooste päätöksen vaikutuksista Isonkyrön kunnassa


Sisäliikuntatilat:
- Kaikki sisäliikuntatilat suljetaan tilapäisesti 17.1.2022-30.1.2022 väliseksi ajaksi. Sisäliikuntatiloja voidaan kuitenkin käyttää vuonna 2003 syntyneiden ja sitä nuorempien henkilöiden ohjattuun harrastustoimintaan sekä lakisääteisten palvelujen toteuttamiseen.
- Kaikkia toimijoita velvoitetaan edelleen tekemään tartuntatautilain 58 d §:n
mukaiset suunnitelmat toimintansa mukauttamisesta.


Uimahalli (posti ja matkahuolto):
- Uimahalli suljetaan tilapäisesti 17.1.2022-30.1.2022 väliseksi ajaksi. Uimahallin tilojavoidaan kuitenkin käyttää vuonna 2003 syntyneiden ja sitä nuorempien henkilöiden ohjattuun harrastustoimintaan sekä lakisääteisten palvelujen toteuttamiseen eli koululaisuinnit ja uimakerhot voivat jatkaa toimintaansa.
- Palvelutiloissa (posti ja matkahuolto) rajataan henkilömäärä seitsemään.
- Kassalla pyritään palvelemaan selkeästi yhtä asiakasta kerrallaan ja muut asiakkaat odottavat aulatilassa turvavälein.
- Asiakkaita kehotetaan käyttämään maskia maskisuositusten mukaisesti.
- Asiakkaille on tarjolla käsidesiä, jonka käyttöä suositellaan.


Nuorisotilat:
- Nuorisotilalla voi oleskella kerrallaan 10 henkilöä, ml. ohjaajat.

- Käyttöön otetaan ennakkoilmoittautuminen viestillä, joko Elinalle p. 050-4764221 tai Heidille p. 050-4393776

- Tarvittaessa vuoroja jaetaan pienempiin osiin, jos halukkaita on enemmän kuin rajoitukset sallii

- Kävijöiden nimet kirjataan ylös.
- Vuorojen väleihin on varattu tarpeeksi aikaa edelliseltä vuorolta poistuville ennen seuraavan vuoron saapumista.
- Nuorisotilalla on mahdollisuus käsien pesuun ja käsidesin käyttöön.
- Ohjaajalta saa halutessaan kertakäyttöisen kasvomaskin.


Kirjasto:
- Kirjastossa voi oleskella kerrallaan enintään 10 henkilöä.
- Lehtienlukusali on suljettu ja yleisötietokoneet pois käytöstä.
- Lainaustoiminnan ulkopuolinen oleskelu on kielletty.
- Asiakkaita kehotetaan käyttämään maskia maskisuositusten mukaisesti.
- Kirjastolla on tarjolla käsidesiä, jonka käyttöä suositellaan.


Kunnanvirasto:
- Aulatiloissa voi oleskella kerrallaan enintään 5 henkilöä
- Valtuustosalissa (ml. kokoushuone 2) voi oleskella kerrallaan enintään 10 henkilöä
- Kokoushuone 1:ssä voi oleskella enintään 7 henkilöä
- Kunnanhallituksen huoneessa voi oleskella enintään 7 henkilöä
- Asiakkaita kehotetaan käyttämään maskia maskisuositusten mukaisesti.
- Kunnanvirastolla on tarjolla käsidesiä, jonka käyttöä suositellaan.


Koulukeskuksen ruokala:
- Koulukeskuksen ruokalaan on mahdollisuus ottaa vähintään 60 henkilöä, ilman, että näiden tarvitsee olla alle kahden metrin etäisyydellä toisistaan.
- Asiakkaita kehotetaan käyttämään kasvomaskia maskisuosituksen mukaisesti
koulukeskuksen ruokalan sisätiloissa.
- Tilojen käytön suunnitelma ei koske oppilaitosten toimintaa.


Lisätietoja antavat tarvittaessa


Kimmo Kaunisto vs, hyvinvointijohtaja 
puh. 050-4062 222 
kimmo.kaunisto@isokyro.fi

 

Tero Kankaanpää

puh. 044-2970 256

tero.kankaanpaa@isokyro.fi


Takaisin uutisiin