Kansainvälisyys

Varhaiskasvatus ja koulutus » Lukio-opetus » Opiskelu lukiossa » Kansainvälisyys

Kansainvälisyys

Kyrönmaan lukiossa on tehty jo yli kymmenen vuoden ajan vuosittaisia matkoja ulkomaille. On ollut leirikouluja, joihin rahoitusta on hankittu yhdessä. Lisäksi on ollut EU:n osittain rahoittamia hankkeita esim. Comenius ja Erasmus+.

 

Tällä hetkellä meneillään on kaksi koko lukiota koskevaa Erasmus+ -hanketta.

Lopuillaan on hanke johon kuuluu Suomesta Kyrönmaan lukio ja kolme koulua, seuraavista maista: Portugali, Italia ja Saksa. Hanke on kaksivuotinen ja ensimmäinen vierailu tehdään Portugaliin huhtikuussa 2018. Vierailut toteutetaan kaikkiin maihin ja Suomessa kokoonnuttiin tammikuussa 2019. Hankkeen aiheena on liikunta.

Meneillään on myös Erasmus+ -hanke Kyrönmaan lukion ja belgialaisen, latvialaisen, italialaisen ja espanjalaisen koulun välillä. Hankkeen aiheena on erilaiset opetusmenetelmät ja teknologia. Vierailut ovat venyneet koronaviruksen takia vielä vuodelle 2021.

 

Tammikuussa 2023 saamme Erasmus+ -vieraita Italiasta ja vastaavasti me vierailemme heidän luonaan syksyllä 2023.

 

Kansainvälisyys on siis jatkuvana lukiomme arjessa.

 

kuva nuoretkuva rauniot rooma

 

 

kuva matkalta

 

Voit seurata Kyrönmaan lukiota myös facebookissa.