LAPSIYSTÄVÄLLINEN KUNTA
UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -malli on työväline, jonka avulla kunnassa voidaan varmistaa, että lapsen oikeudet toteutuvat mahdollisimman hyvin jokaisen lapsen, ja erityisesti heikoimmassa asemassa olevien lapsien, arjessa. Tavoitteena ovat pysyvät, rakenteelliset muutokset kunnan toiminnassa.
Isonkyrön kunta on UNICEFin Lapsiystävällinen kunta
Isokyrö on ollut mukana UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallissa vuoden 2020 alusta lähtien. Isonkyrön Lapsiystävällinen kunta -työtä toteutetaan koko kunnan yhteisenä työnä. Myös lapset ja nuoret ovat tiiviisti mukana työskentelyssä.
Suomen UNICEF myönsi Isonkyrön kunnalle Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen 3.5.2024. Tunnustus on voimassa kaksi vuotta.
Lapsiystävällinen kunta -työ jatkuu Isossakyrössä uuden toimintasuunnitelman mukaisesti, sillä lapsen oikeuksien toteutumisesta on pidettävä huolta joka päivä.
Isokyrö on elämää suurempi
"Pienessä kunnassa on paljon voimaa ja yhteistyötä huolehtia, että jokaisella lapsella ja nuorella olisi mahdollisuuksia vaikuttaa asioihin sekä kokea olonsa turvalliseksi.
Olemmekin yhdessä yrittäneet jatkuvasti kehittää ja luoda uutta lapsia ja nuoria kuunnellen, jotta jokaisella olisi hyvä olla. Haluamme myös kiinnittää huomiota tasa-arvoiseen ja yhdenvertaiseen kohteluun."
2024 vuonna:
- Isokyrö on pyrkinyt luomaan lapsille ja nuorille turvallisia paikkoja. Nuorisotilaa ja muita paikkoja on kehitetty.
- Viestinnän ja sosiaalisen median lukukynnystä on madallettu. Sisältöä on luotu helposti luettavaksi niin lapsille kuin aikuisillekin.
- Isossakyrössä toimii kouluvalmentaja, joka järjestää koululla yhteistä toimintaa ja toimii matalan kynnyksen aikuisena.
- Tapahtumia on järjestetty lapsille ja nuorille.
- Lapset ja nuoret ovat itse saaneet vaikuttaa ja kertoa omia toiveita. Esimerkkinä kunnan osallistuva budjetointi, joka vuonna 2024 kohdistui lapsiin ja nuoriin. Tämän myötä uimahallin leikkikentälle on tullut vaijerirata.
- Harrastamisen Suomen mallin kerhoa järjestetään mm. koulujen, 4H:n ja nuorisotoimen toimintana. Kerhoja on toteutettu toiveiden mukaan.
- Olemme tarjonneet nuorisotyötä eri toimijoiden kanssa myös koulun puolelle, jotta koulussa olisi matalan kynnyksen aikuisia.
- Toteutamme säännöllisesti erilaisia kyselyitä, joissa lapset ja nuoret pystyvät kertomaan anonyymisti, miten he oikeasti voivat ja mitä he esimerkiksi kaipaavat arkielämään.
- Lisäksi myös vuoden 2024 hyvinvointibingo on saanut jatkoa seuraavalle vuodelle perhebingon muodossa. Lasten ja nuorten toiveista on noussut esiin perheen yhteinen tekeminen.
Ajankohtaista
ELÄMÄÄ SUUREMMAT JUHLAT
Parasta tekemistä koko perheelle.
PERHEBINGO
Lapsien toiveesta yhteistä tekemistä perheen kanssa.
Bingolapun voi noutaa kirjastosta tai kunnantalolta. Tai lapun voi tulostaa alla olevasta tiedostosta.
Palauta bingolappu 31.1.2026 mennessä kunnantalolle tai kirjastolle, niin olet mukana arvonnassa.