Elintapaohjaus

Hyvinvointi ja vapaa-aika » Hyvinvointi » Elintapaohjaus

Elintapaohjaus

Elintapaohjauksella tarkoitetaan yksilöön tai ryhmään kohdistuvaa yksilöllistä ohjausta, jonka tavoitteena on saada aikaan terveyttä ja hyvinvointia edistäviä pysyviä elintapamuutoksia. Elintapaohjaus on asiakaslähtöistä ja huomioi potilaan ja asiakkaan omat tavoitteet, voimavarat ja elämäntilanteen kokonaisvaltaisesti. Elintapaohjaus voi sisältää erilaisia osa-alueita, kuten liikkuminen, ravitsemus, savuttomuus/nikotiinittomuus, päihteet, uniterveys ja kulttuurihyvinvointi. Elintapaohjaus voidaan toteuttaa yksilö- tai ryhmäohjauksena, mutta tavoitteena on silti yksilöllinen ohjaus. Myös sähköisiä omahoitopalveluita voidaan hyödyntää elintapaohjauksen toteutuksessa.
Elintapaohjaukseen sisältyy myös liikuntaneuvontaa. Liikuntaneuvonnan tavoitteena on liian vähän liikkuvien asiakkaiden motivoituminen liikkumaan itselleen mieluisalla tavalla, omaa terveyttään ja hyvinvointiaan edistäen. Liikuntaneuvonta on osa kokonaisvaltaista elintapaohjausta ja ohjauksessa huomiota kiinnitetään liikkumisen lisäksi myös muihin elintapoihin, kuten ravitsemukseen ja uneen. Liikuntaneuvonta on aina yksilöllistä, eikä esimerkiksi tapaamiskertojen määrää voida tarkkaan määritellä, mutta niitä tulisi kuitenkin olla useita.

 

Hyvinvointialue vastaa kohdennetussa elintapaohjauksessa:

elintapaohjausta tarvitsevien potilaiden ja asiakkaiden kartoituksesta (tunnistaminen ja puheeksi otto) sosiaali- ja terveydenhuollossa
•  terveydenhuoltolain mukaisesta terveysneuvonnasta
• osaltaan kohdennetun elintapaohjauspalvelun tarjoamisesta, palveluun ohjaamisesta ja elintapaohjauksen järjestämisestä määritellyille kohderyhmille
• aloituskäynnistä/alkukartoituksesta ja yksilöllisen arvion mukaisesti mahdollisuuden kahteen seurantakäyntiin terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolla 6 kuukauden ja 9–12 kuukauden kohdalla
• laboratorio- sekä fysikaalisten mittausten toteuttamisesta
•  muiden hoidon kannalta tarpeelliseksi arvioitujen tutkimus- ja hoitopalveluiden tarjoamisesta, kuten täydentävät laboratoriomittaukset ja ravitsemusterapeutin palvelut, sekä tarvittaessa jatko-ohjauksesta lääkärin vastaanotolle
• osaltaan potilaiden ja asiakkaiden jatko-ohjauksesta terveyttä ja hyvinvointia edistävien sekä ylläpitävien palveluiden piiriin, esimerkiksi järjestöjen ja yritysten tarjoamat liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointipalvelut

 

Kunta vastaa kohdennetussa elintapaohjauksessa:

• osaltaan elintapaohjauksen, erityisesti liikuntaneuvonnan, palveluiden tuottamisesta määritellyille kohderyhmille elintapaohjauksen palveluketjun mukaisesti
• asiakkaille tarjottavasta tuesta ja ohjaus- ja seurantakäynneistä asiakkaan yksilöllisen tarpeen ja kunnan käytettävissä olevien resurssien puitteissa
• palveluketjun mukaisten kyselyiden toteuttamisesta asiakkaille
•  osaltaan asiakkaiden jatko-ohjauksesta terveyttä ja hyvinvointia edistävien sekä ylläpitävien palveluiden piiriin, esimerkiksi järjestöjen ja yritysten tarjoamat liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointipalvelut