Tapahtumat

Tapahtumat

Suomalainen sielunmaisema -Levynjulkistamiskonsertti

04.12.2025
KLO 18:00 - 19:30

 

Suomalainen sielunmaisema -levynjulkistamiskonsertti to 4.12.2025 klo 18 Seinäjoki-salissa.

Menestyksekkään Morricone-konsertin tekijäjoukko tulkitsee uudelleen syksyllä 2022 kuullun suosiota herättäneen konsertin Suomalainen sielunmaisema. Kappaleet levytettiin tuolloin konserttiviikon aikana ja nyt levy on vihdoin valmis, joten konsertin yhteydessä juhlistetaan myös uunituoretta äänitettä. Äänitettä on tukenut Ulpu ja Erkki Bäckman Kulttuurisäätiö. 

Levy sisältää kauneimpia suomalaisia ikivihreitä. Konsertin kappaleet kuljettavat kuulijan läpi Suomalaisen sielumaiseman muun muassa Myrskyluodon Maijan, Nuoruustangon ja Säkkijärven polkan sävelin. 

Trumpettisolistina konsertissa ja levyllä taituroi Jouko Harjanne. Jouko Harjanne on kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu trumpettisolisti, jonka ura lähti nopeaan nousuun kilpailumenestysten myötä. Harjanne on esiintynyt orkesterien solistina Euroopassa, Venäjällä, Yhdysvalloissa, Etelä-Koreassa ja Japanissa. Yli 30 soololevyä julkaissut Harjanne on saavuttanut maineen kaikkein vaikeimpien trumpettikappaleiden levyttäjänä. Hän on myös kantaesittänyt lukuisia trumpettiteoksia. 

SKOR

Jouko Harjanne, trumpetti

Artturi Rönkä, piano

Harri Lehtinen, lyöjä

Heli Lahti, juonto 

Seinäjoen kaupunginorkesteri

Hinta

Liput: 25/20/10 €

Paikka

Seinäjoki-sali

Kalevankatu 35, 60100 Seinäjoki

 

Osoite

Kampustalo, 60100,

 

Tapahtuman järjestäjä

Seinäjoen kaupunginorkesteri

info@skor.fi