
Taiteilijatapaaminen: Tiina Laasonen
Tunnen puun, joka kasvoi suureksi -näyttelyn taiteilija, Tiina Laasonen, kertoo teoksistaan ja työskentelystään näyttelytila Hallissa lauantaina 22.11.2025 klo 11-11:45. Tapaamiseen on vapaa pääsy. Tervetuloa!
Näyttely käsittelee muistoja ja muistia. Taiteilija tutkii puun ja ihmisen välille muodostuvaa tunnesidettä, sekä sen suhdetta ihmisen minäkuvaan ja henkilöhistoriaan. Teoksiin käytetyt puumateriaalit on saatu lahjoituksina avoimen puunkeruukampanjan kautta. Olennainen osa näyttelyä ovat myös tarinat, joita lahjoittajat kertoivat lahjoittamistaan puista. Ne ovat toimineet innoittajina teosten muotokielelle ja aiheille. Lisää näyttelystä TÄÄLLÄ.
Taiteilijatapaaminen järjestetään osana Kalevan Navetan MUU-joulu-tapahtumaa.
<h2>Tiina Laasonen</h2>Tiina Laasonen (s. 1968 Kauhava) asuu ja työskentelee Seinäjoella. Laasonen valmistui vuonna 1993 Kankaanpään taidekoulusta kuvanveistäjäksi. Laasonen on toiminut myös ympäristötaiteilijana ja tehnyt useita julkisia teoksia. Hänen veistoksiaan ja tilataideteoksiaan on nähty lukuisissa galleria- ja museonäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla, ja hänen teoksiaan on monissa museoissa ja julkisissa kokoelmissa. Tiina Laasoselle on myönnetty 2019 Sanomalehti Pohjalaisen Vaasan Jaakkoo -kulttuuripalkinto, 2017 Pohjanmaan taidetoimikunnan taidepalkinto ja 1997 Nuori pohjalainen taiteilija -palkinto.
Taiteilijan työskentelyä on tukenut SKR Etelä-Pohjanmaan rahasto ja Taiteen edistämiskeskus.
Seinäjoen taidehalli
Hinta
Tapahtuma on maksutonPaikka
Seinäjoen taidehalli, taide- ja kulttuurikeskus Kalevan Navetta
Näyttelytila Halli
Osoite
Seinäjoen taidehalli, 60100, Seinäjoki
Tapahtuman järjestäjä
Seinäjoen taidehalli
taidehalli@seinajoki.fi
