Tapahtumat

Tapahtumat

Teleks Tuuli joka tarttuu siipiin - kiertue @ Rytmikorjaamo

20.11.2025
KLO 18:00 - 23:00

 

TELEKS RYTMIKORJAAMOLLA 20.11.2025

Tuoreen Mustarastas -singlen vastikään julkaissut Teleks lähtee mittavalle kiertueelle uuden musiikin kera. Kappaleen nimi viittaa lintuun, joka suomalaisessa kulttuurissa usein yhdistyy kevääseen, uuteen alkuun ja kaihoisaan lauluun. Kevään myötä kukkaan puhjennut Teleks koostuu nykyisin Pepe Johanssonista, Janne Rajalasta ja Sampo Haapaniemestä.

Arvostetun yhtyeen syksyn kiertue ulottuu aina pohjoisesta etelään. Rytmikorjaamolla kiertue pysähtyy 20. päivä marraskuuta. Näiden juhlien pöytä on katettu ja teidät kaikki on kutsuttu! Keikoilla laulut ja niiden tarinat herää eloon. Tekemämme
musiikki saa viimeisen silauksen, kun se päästään jakamaan yhdessä teidän kanssa. Me ollaan valmiimpia kuin koskaan aiemmin ja emme malta odottaa syksyn kiertuetta! Jalat kuopii jo maata päästä tien päälle laulujen kera, iloitsee Pepe.

Teleks on yhtye, joka tunnetaan suurista lauluistaan. Yhtye on koskettanut ja ilostuttanut suomalaisia musiikin ystäviä lauluillaan jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Tuulilasin nurkkaan, Siivet, Kotimatkalla, Elämäni viimeinen elämäni rakkaus ja Tyttö joka katsoo merelle ovat kotimaisen pop-musiikin ikivihreitä, joita on laulettu niin radion mukana perheen automatkoilla ja laulukirjoista pianon säestyksellä.

Teleks Tuuli joka tarttuu siipiin -kiertue 20.11.2025 @ Rytmikorjaamo

Liput: ennakkoon 25 €, Selmun jäsenet 23 € ja ovelta 28 €, mikäli jäljellä.
Liput myynnissä Tiketissä https://www.tiketti.fi/tapahtuma/109877

Ikärajaton, tilassa anniskelualue.

Aikataulu:
Ovet 18:00
Showtime 19:00

Ep-kalenterin tapahtuman loppumisaika on viitteellinen. Yleinen keikkojen kesto on noin 1-2 tuntia

----

Rytmikorjaamo-klubilla kaikki maksut tapahtuvat yleisillä maksukorteilla. Käteinen ei käy klubilla maksuvälineenä.

Ennakkolippuja Rytmikorjaamon tapahtumiin voi ostaa seuraavista paikoista:
Tiketti: www.tiketti.fi/rytmikorjaamo
ABC Seinäjoki
R-kioskit kautta maan.

Alennuksiin oikeuttavan Selmun jäsenkortin voi ostaa Tiketin verkkokaupasta: www.tiketti.fi/rytmikorjaamo

Tiketin verkkokaupasta sekä jälleenmyyntipisteistä voi lippuja ostaa myös eri kulttuurieduilla: www.tiketti.fi/info/kulttuuriedut

Mahdolliset ennakkoliput loppuunmyytyyn iltaan kannattaa ostaa vain Tiketin virallisesta jälleenmyyntikanavasta LiputOn www.liputon.fi

Olemme mukana Ystävänkortti-toiminnassa sekä EU:n Vammaiskortti-toiminnassa.

Selmu ry

Hinta

Liput: ennakkoon 25 €, Selmun jäsenet 23 € ja ovelta 28 €, mikäli jäljellä.

Lisätietoja

Paikka

Rytmikorjaamo

 

Osoite

Vaasantie 11, 60100,

 

Tapahtuman järjestäjä

Selmu ry

info@selmu.fi

0447651247