Opiskeluhuolto
Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto
Kouluterveydenhuollossa jatketaan neuvolassa alkanutta lapsen kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin sekä koko perheen ja vanhempien hyvinvoinnin seurantaa ja tukemista. Kouluterveydenhuoltoon kuuluvat koulunkäyntiin ja terveyteen liittyvät asiat: esimerkiksi terveystarkastukset, rokotukset, terveysneuvontaan liittyvät asiat sekä näkö- ja kuuloasiat.
Lukio opiskelijoille järjestetään terveydenhoitajan tarkastus ensimmäisenä opiskeluvuotena. Lääkärintarkastus tehdään toisena opiskeluvuotena vapaaehtoisille, jollei sitä ole tehty opiskelijaksi hyväksymisen yhteydessä. Lääkärintarkastus järjestetään jo ensimmäisenä opiskeluvuonna, jos opiskelija on erityisopetuksessa tai hänen terveydentilansa tai opiskelukykynsä on tarpeen selvittää opiskelualan tai tulevan ammatin vuoksi.
Sosiaali- ja terveyskeskuksissa hoidetaan mm. seuraavat sairaanhoidolliset asiat: infektiot ja niiden hoito, korvatulehdukset, sairauksien ja oireiden tutkiminen sekä hoito (esim. vatsavaivat, ihottumat, päänsäryt, tartuntataudit). Myös vapaa-ajalla tapahtuneet tapaturmat hoituvat sosiaali- ja terveyskeskuksissa.
Koulutapaturmissa oppilas voi kääntyä kenen tahansa koulun aikuisen puoleen. Oppilasta auttaa se koulun aikuinen, joka on ensimmäisenä paikalla.
Mikäli oppilas sairastuu koulupäivän aikana, kotiin lähdöstä ja huoltajalle ilmoittamisesta sovitaan ensisijaisesti oman opettajan kanssa. Sairastapauksissa ei tarvitse tulla käymään terveydenhoitajalla.
Mikäli sinulla oppilas/opiskelija tai oppilaan/opiskelijan huoltaja herää jotain kysyttävää tai huolta, ole yhteydessä soittamalla tai Wilmassa viestimällä.
Koulu- ja opiskeluterveydenhoitaja
Emmi Soisalo
044 7541 718
Koulupsykologi
Koulupsykologi tarjoaa lapsille ja nuorille keskustelukäyntejä psyykkisen hyvinvoinnin tueksi ja tarvittaessa kartoittaa mielenterveyden ja oppimisen ongelmia sekä suunnittelee tukitoimia yhdessä koulun henkilökunnan ja vanhempien kanssa. Tarvittaessa psykologi voi ohjata oppilaan tai opiskelijan jatkotutkimuksiin tai muun hoidon piiriin. Koulupsykologiin voi ottaa yhteyttä esimerkiksi oppimisvaikeuksiin, mielialan ongelmiin, jännittämiseen, sosiaalisten suhteiden ongelmiin tai muihin psyykkisiin haasteisiin liittyvissä tilanteissa.
Koulupsykologi
Joni Martikainen
040 6165 119
Koulukuraattori
Koulukuraattori auttaa ja tukee lapsen ja nuoren koulunkäyntiä, oppimista, sosiaalista hyvinvointia ja arjessa selviytymistä erilaisissa elämäntilanteissa. Kuraattorin kanssa voi käsitellä esim. omaan kasvuun, elämänhallintaan, itsenäistymiseen tai sosiaalisiin suhteisiin liittyviä asioita. Pääsääntöisenä työmuotona on keskustelu ja ratkaisujen etsiminen yhdessä opiskelijan kanssa. Tapaamiset ovat luottamuksellisia. Tarvittaessa kuraattori tekee yhteistyötä perheen, henkilökunnan, eri viranomaisten sekä muiden tukiverkostojen kanssa opiskelijan tarvitseman tuen turvaamiseksi. Kuraattori on koulun sosiaalityöntekijä ja opiskeluhuoltoryhmän jäsen. Huoltajana voit ottaa kuraattoriin yhteyttä, jos sinulla on huoli lapsesi asioista esimerkiksi koulussa, vapaa-ajalla, kaverisuhteissa tai kotona.
Koulukuraattori
Taija Tikkanen
040 8293 964
Psyykkari
Psykiatrisen sairaanhoitajan eli psyykkarin työn tavoitteena on ennaltaehkäistä mielenterveyden häiriöitä sekä hoitaa lieviä ja keskivaikeita mielenterveyden ja riippuvuuden häiriöitä. Lapsia ja nuoria autetaan löytämään vaihtoehtoisia ja toimivia ratkaisumalleja erilaisiin mielen hyvinvoinnin haasteisiin, yhteistyössä huoltajien kanssa. Tavoitteena on mahdollistaa iänmukainen kehittyminen ja kasvaminen.
Hoitoon-ohjautumiset kouluilta tapahtuvat opiskeluhuollon kautta, lähinnä kuraattorin tai terveydenhoitajan kautta. Nuori tai vanhemmat voivat olla myös suoraan yhteydessä alueen työntekijään. Lapsia ja nuoria sekä vanhempia tavataan ajanvarauksellisesti kouluilla sekä sovittaessa kotona tai muussa lapselle ja nuorelle soveltuvassa tilassa. Käynnit ovat tavoitteellisia ja hoidollisia. Käyntien tavoitteet suunnitellaan yhteistyössä huoltajien kanssa.
Koulupsyykkari
Tiina Pulakka
050 4368 361
Kouluvalmentaja
Kouluvalmentaja on turvallinen aikuinen, joka tukee oppilaita koulun arjessa luottamuksellisesti ilman arviointivelvollisuutta. Hän on valmis kohtaamaan oppilaat kiireettä ja on helposti saatavilla. Tavoitteena on tukea koulun myönteistä ilmapiiriä ja kouluun kiinnittymistä, ennaltaehkäistä poissaoloja sekä vähentää koulussa olemisen esteitä oppilaslähtöisesti. Kouluvalmentaja on yhteisöllinen opiskeluhuollon toimija ja osallistuu koko oppilaitosyhteisön hyvinvoinnin, turvallisuuden ja viihtyvyyden edistämiseen ja ylläpitämiseen. Työtä toteutetaan yhdessä koulun henkilöstön, huoltajien sekä verkostojen kanssa.
Kouluvalmentaja
Janne Hirvelä
puh. 050 4755886
Tuke -valmentaja
Tunne- ja keskittymisenvalmentaja toimii alakouluilla ja on mukana luokissa auttaen ja tukien, erityisesti keskittymiseen, toiminnanohjaukseen ja vireystiloihin liittyvissä erilaisissa tilanteissa.
Tuke -valmentaja
Minna Joensuu
puh. 050 4068586