Tapahtumat

Tapahtumat

Liiketoiminnan palvelullistaminen ja sähköinen liiketoiminta

23.09.2025
KLO 17:00 - 19:00

 

Kurikan ja Suupohjan alueen yrityksille suunnattu ajankohtainen keskustelutilaisuus.

Maksuton tilaisuus, tule kuuntelemaan alustuksia ja keskustelemaan ajankohtaisista teemoista! 

Tiistaina 23.9.2025, Hotel Kurikka

Tilaisuus alkaa 17.00 tarjoilulla. 

17.30–18.30 Arvoa luova yritystoiminnan palvelullistaminen, Epanet-yrittäjyysprofessori Pekka Töytäri, Vaasan yliopisto

Pekka on tutkimusryhmänsä kanssa tutkinut, tukenut ja kehittänyt teollisten yritysten kilpailukykyä erityisesti palveluinnovointiin, arvoperustaiseen myyntiin ja hinnoitteluun liittyen. Tutkimus on tunnistanut ja kehittänyt menetelmiä ja työkaluja asiakasymmärryksen systemaattisen hyödyntämiseen ja asiakasarvon konkretisointiin.

Pekka kertoo esityksessään yritysesimerkkejä menestyneistä tuote- ja palvelukonsepteista, menetelmistä niiden toteuttamiseen, sekä asiakasarvoon perustuvan myynnin ja hinnoittelun työkaluista.

Pekka on toiminut Vaasan yliopiston yrittäjyyden Epanet-professorina syksystä 2023 alkaen. Hän on toteuttanut akateemisella urallaan yhdeksän kansallista tutkimushanketta 94 yrityksen kanssa ja julkaissut näiden hankkeiden tuloksia menestyneinä artikkeleina ja kirjoina.

Tilaisuuden järjestää Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys/Epanet ja Kurikan kaupungin Yrityspalvelupiste Formu.

Yrityspalvelupiste Formu

Hinta

Tapahtuma on maksuton

Paikka

Hotel Kurikka

 

Osoite

Hotel Kurikka, 61300,

 

Tapahtuman järjestäjä

Yrityspalvelupiste Formu

jussi-pekka.kurikka@kurikka.fi