
Peltokurkiduo konsertti
PELTOKURKI
Peltokurki on laulaja-lauluntekijäduo, jonka muodostavat Anna Peltomaa ja Emma Kurkinen – kaksi sielunsiskoa, joiden yhteinen sävel soi vahvoina lauluharmonioina ja merkityksellisinä sanoituksina. Peltokurjen musiikki yhdistelee iskelmäpopin tarttuvuutta ja laulaja-lauluntekijä -perinteen herkkyyttä luodan omaleimaisen ja tunnistettavan soundin.
Kaksikon vangitseva live-läsnäolo ja tarinalliset kappaleet luovat syvän yhteyden yleisöön – keikoilla pysähdytään hetkeen ja eletään jokaista sanaa. Peltokurjen musiikkia on kuultu muun muassa YLE Radio Suomen soittolistoilla. Joulusingle "Saman pöydän ääressä" voitti YLEn Levylautakunnan joulukuussa 2024, ja tammikuussa 2025 Peltokurki valittiin Teoston ja isojen festivaalien Uudet Soundit -kampanjassa esiintyjäksi Qstockiin.
Peltokurki keikkailee niin ydin duolla kuin koko bändin voimin. Takana on jo yli 300 keikkaa, intiimeistä kirjastoista ja kahviloista isoille festarilavoille ja konserttisaleihin. Uusin albumi "Kohti ja kauemmaksi" julkaistiin huhtikuussa 2025 Northern Flame Musicin kautta.
Liput:
12€ varusmiehet, opiskelijat ja eläkeiläisen.
15€ muut.
Tutustu yhtyeeseen: www.peltokurki.fi
Kauhajoen kulttuuripalvelut
Hinta
12/15€Paikka
Kulttuuritalo
Galleria
Osoite
Eduskunnankatu 5, 61800, Kauhajoki
Tapahtuman järjestäjä
Kauhajoen kulttuuripalvelut
sirpa.autio@kauhajoki.fi
0400 825 223