Tapahtumat

Tapahtumat

KIRKKOPÄIVÄT | Peltomiehen rukous

23.05.2025
KLO 21:00 - 22:30

 

Maksuton ohjelma

Jorma Panulan upea teos Peltomiehen rukous kuullaan Lakeuden Ristissä. Koskettavan tarinan tulkitsevat säveltäjän johdolla peltomiehen roolin laulava baritoni Elja Puukko Seinäjoen kaupunginorkesterin jousikvartetin sekä Tuulivoima-kuoron säestyksellä. Teoksen kesto on noin tunti.

Käsiohjelmia saa ostaa 20 euron hintaan ennakkoon tapahtuman infopisteeltä sekä ovelta ennen konsertin alkua.

Jorma Panulan säveltämässä ja Pekka Santalan kirjoittamassa teoksessa peltomies kohtaa kirkon hiljaisuudessa mieltään painaneen muiston, jossa isoisänsä isä ajoi oveltaan pois kolme nälkäistä ja rääsyistä huutolaispoikaa antamatta heille ruokaa. Peltomies pääsee sovintoon itsensä ja menneisyytensä kanssa ja hänelle selviää oman työnsä merkitys kyntää, kylvää, niittää ja korjata. Uudistunein mielin hän puhkeaa ylistysvirteen, johon kirkkokansa yhtyy. Tärkeä viesti oikeudenmukaisuudesta on ajankohtainen yhä 37 vuoden jälkeen.

Teoksen tarina sai alkunsa Ilmajoen vanhalta hautausmaalta, jonka hautakivet muistuttavat 1800-luvun tuhoisista nälkävuosista. “Löydettiin aihe, semmoinen pieni hautuumaa, johon on haudattu kakaroita 1800-luvulla”, teoksen johtava säveltäjä-maestro Jorma Panula kertoo. ”Lukoo sen libreton, kuvitteloo asian, siinä on niin paljon tunnelmaa ja asiaa, jotta siitä vaan visertämähän”, Panula kuvaa sävellysprosessia omaan panulamaisen tyhjentävään tyyliinsä.

Teos kantaesitettiin Kurikan kirkossa vuonna 1984 ja sitä on sittemmin esitetty myös ulkomailla ja ympäri kotimaata.

Seinäjoen kaupunginorkesteri

Jorma Panula, kapellimestari
Elja Puukko, baritoni
TUULIVOIMA-kuoro, johtaa Kirsi Burman

Kirkkopalvelut ry / Seinäjoen seurakunta

Hinta

Tapahtuma on maksuton

Paikka

Lakeuden Risti

 

Osoite

Koulukatu 24, 60100,

 

Tapahtuman järjestäjä

Kirkkopalvelut ry / Seinäjoen seurakunta

heli.lavila@evl.fi