
Korpiklaani + Jonne 11.4.2025 @ Rytmikorjaamo
Korpiklaanin klubikeikat saavat huhtikuussa jatkoa, kun suursuosittu folk metal -yhtye tekee 10.–12.04.2025 kolme keikkaa kaupungeissa, joissa heitä ei vielä alkuvuodesta päästy näkemään. Yhtye esiintyy torstaina Jyväskylän Tanssisali Lutakossa, perjantaina Seinäjoen Rytmikorjaamolla ja lauantaina Oulun Kantakrouvissa. Liput ovat nyt myynnissä kunkin keikkapaikan omissa lipunmyyntikanavissa.
Keikkojen lämmittelijänä toimii Korpiklaanin solisti Jonne Järvelän Jonne-nimeä kantava sooloyhtye, joka tunnetaan omaleimaisesta ja laadukkaasta, akustisesta folk-musiikista. Yhtyeen kappaleet ammentavat kotimaisesta mytologiasta ja luonnosta, ja tunnelmallisimpien kappaleiden joukkoon mahtuu myös menevämpää musiikkia. Huhtikuun keikoilla Jonne Järvelän kanssa lavalle nousevat hänen vaimonsa Jaana Järvelä, Korpiklaanissakin soittava Sami Perttula ja hänen Japanista Suomeen muuttanut vaimonsa Yoko Perttula, bassossa Waltari-yhtyeen johtohahmo Kärtsy Hatakka sekä Curachan-yhtyeessä viulistina toiminut irlantilainen John Ryan.
Suomeksi ja englanniksi laulava Korpiklaani kertoo musiikillaan tarinoita mm. suomalaisesta mytologiasta ja kansanuskomuksista. Niin Suomessa kuin ulkomaillakin mainetta niittänyt yhtye on uransa aikana julkaissut lukuisia unohtumattomia hittejä ja yhteensä kaksitoista studioalbumia. Korpiklaanin viimeisin pitkäsoitto on huhtikuussa 2024 julkaistu ”Rankarumpu”. Levyllä yhtye palaa vanhan materiaalinsa maailmaan nopeatempoisilla ja koukuttavilla kappaleilla. Erinomaisen vastaanoton saanut albumi on kenties yhtyeen tarttuvin kokonaisuus tähän asti.
Korpiklaani + Jonne 11.4.2025 @ Rytmikorjaamo
Liput ennakkoon 26 €, Selmun jäsenet 24 € ja ovelta 29 €, mikäli jäljellä. Liput myynnissä Tiketissä osoitteessa https://www.tiketti.fi/tapahtuma/106846
Ikärajaton / Rajattu anniskelu K18
Aikataulu:
ovet 20:00
Jonne 20:30
Korpiklaani 21:30
Selmu ry
Hinta
Tapahtuma on maksutonPaikka
Rytmikorjaamo
Osoite
Vaasantie 11, 60100,
Tapahtuman järjestäjä
Selmu ry
info@selmu.fi
044 765 1247