
Mäsä-duo + Nope 18.4.2025 @ Rytmikorjaamo
Eteläpohjalainen Mäsä-duo yhdistelee uutta ja vanhaa musiikkia saumattomasti.
Kyösti Järvelän voimallinen viulunsoitto kohtaa Lauri Kotamäen rytmisen kolmirivisen harmonikan. Duon musiikki on täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Sävelistä kuuluu aitous ja intohimo musiikin tekemiseen.
Ohjelmisto koostuu suomalaisesta kansanmusiikista ja lauluista. Huhtikuussa julkaistavan albumin nimi on “Hyppööllä”. Kaikki kappaleet esitellään Mäsä-duon tyyliin. Mukana on sekä vanhoja pelimannisävelmiä että uusia sävellyksiä.
Ensimmäinen albumi ”Eläköön” julkaistiin vuonna 2017 ja valittiin vuoden kansanmusiikkilevyksi Suomessa. Duon toinen albumi ”Kutsumattomat” julkaistiin kansanmusiikkiliiton kiertueella 2020. Nyt on kolmannen albumin julkaisemisen aika.
Illan avaa Nope
Pohjoispohjalaisen nykykansanmusiikin kiintotähti Nope on rohkeasti omaääninen yhtye,
joka yhdistelee taidokkaasti suomalaisen perinnemusiikin juuret tuoreisiin sovituksiin ja omiin sävellyksiin.
Uudistettu ohjelmisto koostuu tähän päivään tuoduista perinnemusiikin helmistä. Nope on samaan aikaan taiteellinen ja rahvaanomainen - ajattoman koskettava ja raikkaan elävä.
Oululaislähtöinen Nope säväyttää, herkistää, naurattaa, heittäytyy ja ennen kaikkea - tanssituttaa.
Mäsä-duo + Nope 18.4.2025 @ Rytmikorjaamo
Liput ennakkoon 20 €, Selmun jäsenet 18 € ja ovelta 23 €, mikäli jäljellä.
Liput myynnissä Tiketissä osoitteessa https://www.tiketti.fi/tapahtuma/107361
Ikärajaton / Rajattu anniskelu K18
Aikataulu:
ovet 19:00
Nope 19:30
Mäsä Duo 20:30
Selmu ry
Hinta
Tapahtuma on maksutonPaikka
Rytmikorjaamo
Osoite
Vaasantie 11, 60100,
Tapahtuman järjestäjä
Selmu ry
info@selmu.fi
044 765 1247