Leväluhdan vesikalmisto

Vapaa-aika ja matkailu » Matkailija » Historia ja kulttuuri » Leväluhdan vesikalmisto

Leväluhdan vesikalmisto

os. Leväluhdantie 70, 61550 Orismala

Tähän saakka Leväluhdan uhrilähteeksi kutsuttu lähde on kansainvälisesti kiinnostava rautakauden ajan vesikalmisto, josta on löydetty lähes sadan ihmisen luita. Tutkimusten mukaan kalmistoa on käytetty vuosina 300 – 800 jKr.

Leväluhta on yli tuhatvuotisen olemassaolonsa aikana muuttanut muotoaan maankohoamisen vaikutuksesta. Leväluhta on yksi Suomen tunnetuimmista arkeologista kohteista ja se on maailmanlaajuisesti merkittävä.

 

Hautaaminen veteen on ollut rautakaudellakin harvinaista; muut Isostakyröstä löydetyt rautakauden kalmistot ovat polttohautoja (Pukkinen ja Rinta-Ulvila). Leväluhtaan upotuksen syistä ei ole tietoa. Nykypäivänkään tutkimuksenkaan avulla ei tiedetä kaikkea Leväluhdan historiasta. Kalmistosta löytyneet luut ovat poikkeuksellisen hyvin säilyneitä, koska ne ovat olleet uppoutuneena hapettomaan saveen.

 

Keväällä punaisena pulppuava lähde on saanut vuosisatojen aikana ihmisten mielikuvituksen laukkaamaan ja voidaan vain arvailla, mitä siitä rautakaudella on ajateltu. Arvoitukset säilyvät ja paikka elää muuttaen muotoaan maan kohotessa. Nouseeko todellinen tieto muinaisuudesta vielä esiin?

 

Tutkimuksia

Ensimmäinen kirjallinen maininta Leväluhdasta on jo vuodelta 1674. Isonkyrön kirkkoherra I. Alftanus kirjoitti Tukholmaan: ”Orismalassa vettyneellä niityllä on lähde, jossa näkyy ihmisten luita ja on näkynyt jo ikiaikoina”.

Kalmisto varsinaisesti löydettiin vuonna 1884 niittyjen ojituksen yhteydessä. Lähteestä nousi mustuneita ihmisen luita ja puupaaluja. Ensin paikkaa luultiin 1500-luvun Nuijasodan aikaiseksi haudaksi.

 

Ensimmäisen tutkimuksen teki professori O. Rancken v. 1886. Seuraava merkittävämpi tutkimus tehtiin A.M. Tallgrenin johdolla v.1912. Tuolloin otetut näytteet osoittivat, että paikka ei ole ollut suo, vaan siinä on ollut pieni järvi tai lampi. Paikkaa tutkittiin myös A. Erä-Eskon johdolla vuosina 1982-1984, jolloin tehtiin mm. kaivauksia lähiympäristössä.

 

Viimeisin monitieteellinen ja kansainvälinen tutkimus on vuosilta 2012–2017 Anna Wessman johdolla. Tutkimuksessa tutkittiin ja analysoitiin aiempia löydöksiä menetelmin, joita ei ole aiemmin ollut käytössä. Levänluhdan alueelta pyrittiin kartoittamaan mahdollista asutusta. Lisäksi tehtiin mm siitepölyanalyysejä, radiohiiliajoituksia ja alkuaineanalyysejä. Lähteestä löydetyistä luista pystyttiin eristämään muinais-DNA:ta. Tulokset avaavat uusia näkökulmia Suomen asuttamisesta.

 

Löytöjä

Lähteen ympäriltä löytyi 1980-luvun kaivauksissa muinaisesineitä, pääasiassa naisten koruja; käärmesolki, korunappi, hopeavartaasta tehty kaularengas, seitsemän rannerengasta sekä pronssikattila.

 

Lähteestä on löydetty yhteensä noin 74 kg luuta. Suurin osa luista on ihmisten luita, joista kokonaisia pääkalloja on yhdeksän kappaletta ja osia 52 ihmisen pääkalloista.

 

Vesikalmistosta löydetyistä luista suurin osa on kuulunut naisille ja lapsille. Aikuisista vainajista kolmasosa on naisia. Miesten keskipituus oli 164 cm ja naisten 155 cm, kuten eurooppalaiset keskimäärin rautakaudella. Lähteeseen on luiden koon ja kunnon perusteella tehtyjen iänmääritysten mukaan upotettu kaikenikäisiä ihmisiä aina noin vuoden ikäisestä lapsesta aina vanhuksiin asti. Vuosina 2012–2017 tehdyissä tutkimuksissa ei ole tullut esille asioita, jotka selittäisivät kuolinsyyn. Luissa ei ole väkivallan merkkejä ja vainajat ovat olleet suhteellisen terveistä.

 

Leväluhdasta on löydetty myös eläinten luita; hevosen, naudan, lampaan, koiran sekä villihanhen ja kanan luita, jotka ajoittuvat 550-700 luvulle. Kanalöytö on Suomen vanhin. Sieltä on löydetty myös koivupaaluja, poltettua savea ja hiiliä. Keramiikkaa tai aseita ei ole löydetty lainkaan.

 

Miksi?

Mitä Leväluhta kertoo meille? Mikä on ollut rautapitoisen punaisen veden merkitys rautakauden ihmisille? Liittyykö paikka johonkin uskonnolliseen tapahtumaan? Onko sillä ollut jokin yhteys rakkauteen ja hedelmällisyyteen? Vainajathan ovat pääasiassa naisia ja lapsia, esineetkin pääasiassa naisten asusteita. Mutta missä ovat miehet?

 

Miksi heidät on haudattu veteen? Onko vainajat upotettu puupaalujen avulla? Miksi kalmisto on ollut syrjässä asutuksesta? Ovatko he olleet poikkeavia vai erityisen arvostettuja? Ovatko he olleet ihmisuhreja?

Villein kuvitelma on ollut, että paikalla olisi muinainen taistelutanner, Suomen kansalliseepos Kalevalan Pohjola. Puhutaanhan Kalevalassa ´urosten upottajista´ Seppä Ilmarisen sanoin Väinämöiselle: ”En sinä ilmoisna ikänä, kuuna kullan valkeana lähe Pohjolan tuville, Sariolan salvoksille, miesten syöjille sijoille, urosten upottajille.”

 

Leväluhdan on Isonkyrön vanhin ja salaperäisin muinaisjäännös, joka voi siivittää mielikuvitusta mitä huimemmille matkoille menneisyyteen.