Orismala (ja Orisberg)

Vapaa-aika ja matkailu » Matkailija » Isonkyrön kylät » Orismala (ja Orisberg)

Orismala (ja Orisberg)

Orismalan kylä rajoittuu Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan rajalle ja siihen kuuluvat asutuskeskittymät jokivarressa, Annalanmäellä, Sepänmäellä sekä Seljänkankaalla. Orismalassa on oma ryhmäperhepäivähoitokoti. 

Kylän maisema vaihtelee jokimaisemasta lakeuksiin ja kallioista metsiin. Isonkyrön vanhin ja salaperäisin muinaisjäännös, Leväluhdan uhrilähde sijaitsee kylässä. 

 

Orisberg on kulttuurillisesti, historiallisesti ja hengellisesti merkityksellinen kylä joka kuuluu  Orismalaan. Isonkyrön kunnan eteläisin kylä Orisberg on idyllinen pieni maalaiskylä.  Alueella ja kylällä on pitkä historia, josta löytyy eniten dokumentoitua tietoa Orisbergin ruukin kartanon historiallisista kirjauksista.

 

 

 Leväluhta 

Tähän saakka Leväluhdan uhrilähteeksi kutsuttu lähde on kansainälisesti kiinnostava rautakauden ajan vesikalmisto, josta on löydetty lähes sadan ihmisen luita. Tutkimustevn mukaan kalmistoa on käytetty vuosina 300 – 800 jKr. 

Leväluhta on yli tuhatvuotisen olemassaolonsa aikana muuttanut muotoaan maankohoamisen vaikutuksesta. Leväluhta on yksi Suomen tunnetuimmista arkeologista kohteista ja se on maailmanlaajuisesti merkittävä. 

Hautaaminen veteen on ollut rautakaudellakin harvinaista; muut Isostakyröstä löydetyt rautakauden kalmistot ovat polttohautoja. Leväluhtaan upotuksen syistä ei ole tietoa. Nykypäivänkään tutkimuksenkaan avulla ei tiedetä kaikkea Leväluhdan historiasta. Kalmistosta löytyneet luut ovat poikkeuksellisen hyvin säilyneitä, koska ne ovat olleet uppoutuneena hapettomaan saveen. 

Osoite: Leväluhdantie 70, Orismala 


  

Kylätupa ja urheilukenttä 

Kylän vapaa-ajan toiminnan keskuksena on kyläläisten omin voimin rakentama kylätupa. Kyläläiset voivat halutessaan vuokrata kylätupaa. Kylätuvan vieressä on urheilukenttä, jossa voi pelata jalkapalloa ja tennistä. 

Osoite: Kulku Viljavarastontien kautta

 

 

Myllymäki 

Myllymäellä sijaitsee kyläläisten itse rakentama Kotikontu-laavu, kota ja uimapaikka. Mäellä kulkee myös luontopolku. 

 Osoite: Kulku Katilantien kautta

 

 

Kartano 

Isonkyrön rautaruukki perustettin kartanon maille vuonna 1676. Etelä-Pohjanmaan Isoonkyröön vuonna 1824 valmistunut Orisbergin kartano on Björkenheimien yksityiskoti. Suvun hallussa kartano on ollut vuodesta 1783, nyt jo viidennessä sukupolvessa. Kolmikerroksisella kartanolla ei ole yhtä nimettyä arkkitehtiä, eikä se edusta puhtaasti mitään tyylisuuntaa. Rakennustyöt kestivät kaiken kaikkiaan 20 vuotta. 

Kartanorakennuksessa ja sen piha-alueella ei ole mahdollista vierailla. Orisbergissa 1600-luvun lopulta aina vuoteen 1900 asti toimineelle historialliselle ruukin alueelle kuitenkin pääsee. 

Osoite: Åbergintie 38, Isokyrö

 

Kirkko 

Orisbergin ruukinkirkko Isossakyrössä on Orisbergin kartanon yksityinen kirkkorakennus, joka on valmistunut vuonna 1831 ja on erillisine kellotapuleineen Carl Ludvig Engelin suunnittelema. 

Orisbergin ruukinseurakunta perustettiin vuonna 1828 ja lakkautettiin 1869. Kirkko on ollut vuokrattuna Kansan Raamattuseuralle vuodesta 1976 lähtien. 

Hirsinen kahdeksankulmainen kirkko, Kotilammin rannassa oleva avoin temppelipäätyinen kellotapuli ja kirkkoon liittyvä hautausmaa ovat osa Orisbergin hyvin säilynyttä ruukinaluetta, joka sisältyy Museoviraston inventoimiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. 

Osoite: Åbergintie 38, Isokyrö 

  

 

Orisbergin toimintakeskus 

Kesäkaudella Orisbergin toimintakeskuksessa on tarjolla monipuolista ohjelmaa, kuten opastuskierroksia, sisustuskirppis, näyttelyitä ja kirkkoon pääse tutustumaan myös sisällä. 

Kahvila 

Kesäkahvila toimii Pappilarakennuksessa kirkon vieressä. Tarjolla on tuoretta pullaa, virvokkeita, jäätelöä ym. pientä ostettavaa. 

 

Leirintäalue  

Majoitusta on tarjolla huvilan yläkerrassa sekä leirintäalueen ekomökeissä. Alueelta löytyy myös rantasauna. 

Osoite: Åbergintie 92, Isokyrö

 

 

Orismalan maatalouskoulut 

Orisbergiin perustettiin vuonna 1882 ensimmäinen ammatillinen oppilaitos, meijerikoulu sekä kolme vuotta myöhemmin maanviljelyskoulu. Näistä Orisbergin oppilaitoksista käytettiin nimitystä Orismalan maatalouskoulut. A.I.Virtanen oli aikanaan Orisbergin oppilaita ja sittemmin voitti kemian Nobel palkinnon vuonna 1945.