Nuorisopalvelut
Nuorisotyön tarkoitus kunnassa on tarjota matalan kynnyksen palveluja kaikille 9-17-vuotiaille nuorille. Nuorisopalvelut antavat vaikutusmahdollisuuksia, tarjoavat kaikille avoimen vapaa-ajanviettopaikan ja turvallisen nuorisotyön ammattilaisen, jota lähestyä asiassa kuin asiassa, sekä neuvontaa ja ohjausta kunnan nuorille.
Isonkyrön kunta järjestää nuorille toimintaa ympäri vuoden. Kunnanviraston katutason kerroksesta löytyy kunnan nuorisotila, joka on auki useana päivänä ja iltana viikossa. Loma-aikoina tarjolla on edullisia retkiä ja muuta tavallisesta poikkeavaa ohjelmaa.
Lisäksi nuorisopalvelut järjestävät nuorille suunnattuja tapahtumia, tempauksia ja esimerkiksi leffailtoja. Isonkyrön kunnan nuorisopalvelut pyrkii tekemään myös yhteistyötä seurakunnan nuorisotyön kanssa, tästä esimerkkinä jokaviikkoiset yhteiset koulupäivystykset koulukeskuksen ruokalassa sekä uusien 7. luokkalaisten ja lukion 1. vuosikurssin ryhmäytykset.
Mistä saisin tietoa?
Hei nuori! Jos kaipaat tietoa tai neuvontaa, missä tahansa asiassa maan ja taivaan välillä, käänny meidän puoleen. Autamme ja tuemme esimerkiksi opiskelu- ja työasioihin, seksuaalisuuteen, elämänhallintaan, harrastuksiin tai mihin tahansa muuhun liittyvissä kysymyksissä ja pohdinnoissa. Soita, laita viestiä tai lähetä sähköpostia! Me ollaan täällä just sua varten!
Yhteystiedot ja somekanavat:
Vapaa-aikaohjaajat
Elina Ruotsala
p. 050 4764 221
elina.ruotsala@isokyro.fi
Snapchat: @nuokkaisokyro
Mervi Perälä
p. 050 4393 776
mervi.perala@isokyro.fi
Snapchat: @nuokkariisokyro
Etsivä nuorisotyöntekijät
Katja Mäki
p. 050 340 8671
katja.maki@isokyro.fi
Snapchat: etsivatisokyro
Sini Penttala
p. 050 433 8902
sini.penttala@isokyro.fi
Snapchat: etsivatisokyro
Etsivä nuorisotyö Instagramissa
Etsivä nuorisotyö Facebookissa