Aamu- ja iltapäivätoiminta

Varhaiskasvatus ja koulutus » Perusopetus » Aamu- ja iltapäivätoiminta

Aamu- ja iltapäivätoiminta

Opetushallitus päättää aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteista ja keskeisistä sisällöistä antamalla toimintaa varten perusteet, jonka mukaan aamu- ja iltapäivätoiminta tulee järjestää.

 

Aamu ja ip toimintasuunnitelma

 

Perusopetuksen 1 – 2. luokkien oppilaille järjestetään aamu- ja iltapäivätoimintaa Keskustan, Kylkkälän ja Valtaalan kouluilla koulupäivinä klo 7-17 välisenä aikana.  Toimintaa ei järjestetä iltaisin, viikonloppuisin eikä loma-aikoina. Aamu- ja iltapäivätoimintaan haetaan lukuvuosittain.

Esikoululaisella on mahdollisuus jatkaa aamu- ja iltapäivähoitoa varhaiskasvatuksessa tai siirtyä aamu- ja iltapäivätoimintaan kouluille.

 

Aamu- ja iltapäivätoiminnalla pyritään vähentämään lasten yksinäistä aikaa koulupäivinä ilman turvallisen aikuisen läsnäoloa sekä helpottamaan perheen ja työelämän yhteensovittamista.

 

Sähköinen eDaisy-asiointi   

Isonkyrön aamu- ja iltapäivätoiminta on ottanut käyttöön toiminnanohjausjärjestelmä Daisyn.

Sähköisen eDaisy-asioinnin kautta hoidetaan kaikki aamu- ja iltapäivätoimintaan liittyvät hakemukset ja ilmoitukset.

 

eDaisy
  • aamu- ja iltapäivätoimintahakemus
  • irtisanomis- ja muutosilmoitus                                   

Sähköiseen asiointiin kirjaudutaan aina Suomi.fi -palvelun kautta vahvalla tunnistautumisella (pankkitunnus tai mobiilivarmenne).

 

 

DaisyFamily

DaisyFamily-sovellus on päivittäiseen asiointiin huoltajien ja aamu- ja iltapäivätoiminnan välillä.

 

Ohjeita kirjautumiseen

DaisyFamilyyn pääset kirjautumaan DaisyNetissä käyttämilläsi tunnuksilla, sillä molemmat käytävät samaa käyttäjätunnusta ja salasanaa.

 

Uudet käyttäjät valitsevat ensimmäisellä kirjautumisella "Vahva tunnistautuminen" ja jatkossa kirjautuminen tapahtuu joko vahvalla tunnistautumisella tai sinulle luodulla käyttäjätunnuksella ja salasanalla, jonka voi halutessa vaihtaa.

DaisyFamily-sovelluksen kirjautumissivu.

  • Ensimmäisen kirjautumisen yhteydessä
  • Tarkista perustiedot lapsen perustietolomakkeelta
  • Lapsen allergiat (tieto siirtyy suoraan ruokatilauksiin!)
  • Lisää varahakijat jokaiselle lapselle
  • Lisää sähköpostiosoite ja puhelinnumero omiin tietoihinne
  • Valitse sähköpostimuistutus päälle, tällöin saatte sähköpostiin ilmoituksen saapuneista Daisy-  viesteistä
  • ”Näytä tiedot toiselle huoltajalle” –kohdan valitsemalla, myös toinen huoltaja pääsee muuttamaan teidän tietojanne, kuten sähköpostiosoitetta. Lapsen tietoja molemmat huoltajat pääsevät aina muokkaamaan.

 

Aamu- ja iltapäivätoiminnan aikavaraukset osoitteessa https://isokyro.daisyfamily.fi 

 

 

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN MAKSU

Isonkyrön kunnan sivistyslautakunta on päättänyt aamu- ja iltapäivätoiminnan maksut seuraavasti;

  • 80 euroa, max. 3 h/pv
  • 100 euroa, max. 4 h/pv
  • 140 euroa,  yli 4 h/pv

Lapsen osallistuessa toimintaan enintään 10 pv/kk, apip-toimintamaksu on puolet kuukausimaksusta, mikäli sitä on haettu apip-toiminnanhaun yhteydessä ja päätös siitä on annettu. Takautuvasti alennusta ei myönnetä.

 

Sairauspoissaolon kestäessä yli 10 pv/kk, toimintamaksu on vain puolet kuukausimaksusta. Jos sairaudesta johtuva poissaolo kestää koko kalenterikuukauden, maksua ei peritä.

 

Jos lapsi ei muusta syystä osallistu toimintaan koko kalenterikuukautena, maksuna peritään vain puolet kuukausimaksusta.

 

Sisaralennus on 50 % toisesta ja useammasta aamu- ja iltapäivätoiminnassa olevasta sisaruksesta alkaen.

 

Maksu voidaan periä jokaiselta sellaiselta kuukaudelta, jona lapsi osallistuu aamu- ja iltapäivätoimintaan.

 

Maksuvapautuslomake

 

Lisätietoja varhaiskasvatusjohtaja Sinikka Tapio, p. (06) 470 1223, 050 439 4033

 

Aamu- ja iltapäivätoimintojen paikat ja yhteystiedot:

Keskustan aip-toiminta
os. Knaapilantie 11, 61500 Isokyrö  p. 050 592 1171

- toiminta; koulun johtaja Paula Mourujärvi p. 050 414 7072

- ohjaajat; Sari Mullola, Henni Helimäki, Heli Rauhala, Marika Kujala ja Helena Lähdesmäki.

 

Kylkkälän aip-toiminta
os. Kylkkälänraitti 51, 66440 Tervajoki  p. 050 571 7499

– toiminta; koulun johtaja Katri Lintula p. 050 341 5489
– ohjaajat; Marja Tuomisto ja Susanna Valli.

 

Valtaalan aip-toiminta
os. Kontturinmäentie 70, 61500  Isokyrö  p. 050 342 6160

– toiminta; koulun johtaja Suvi Suomalainen p. 050 417 4327
– ohjaajat; Elina Loppi, Paula Romu ja Marja-Leena Korvola.

 

SIVISTYSPALVELUT