![](/images/kuvapankki/maxi/eptapahtumat_agik3jdxfu-1.png)
Tohnin Touhuteatteri: Kylän viimeinen inkkari
Tohnin Touhuteatteri on jälleen mukana kesäteatterikaudessa, sillä näytelmäryhmä on valmistellut heinäkuun viihdykkeeksi Tanja Puustinen-Kiljusen hulvattoman maalaiskomedian ”Kylän viimeinen inkkari“. Näytelmän teemoissa nykytrendin televisiotuotanto kohtaa omaan aikaansa jämähtäneen tuppukylän väen.
Eräänä päivänä korjaamon edessä penkillä makasi intiaaniksi pukeutunut vanha mies poltellen rauhan piippua. Kukaan ei tiennyt mistä hän on tullut ja mihin hän on menossa. Ronski-Reetta ja Jakohihna-Jallu epäilevät, että mies on sukulainen ja antoivatkin ukon jäädä korjaamon kulmille asustelemaan. Siinä sitä on intiaanielämää vietetty jo toista kesää, mutta nyt korjaamon ympärillä alkaa tapahtua merkillisiä asioita.
Kuinka kylälle ilmestyvä Falle Jägerin sisustusohjelman kuvausryhmä, kadonnut pastori ja aina kaikkialla oleva inkkari liittyvät toisiinsa ja voivat saada tällaisen sotkun aikaan?
Tohnin Touhuteatterin harrastajanäyttelijöiden porukka on toteuttamassa 16. kesän näytelmää Janne Vuorelan ohjauksessa. Näytelmästä järjestetään heinäkuussa yhdeksän ulkoilmanäytöstä jo ennestään tutussa Vetolassa. Esitykset on toteutettu yhteistyössä Lakeudenportin kansalaisopiston kanssa ja näytösten käytännön järjestelyistä vastaa Tohnin kyläseura ry.
Ulkoilmanäytös, kesto 40min+väliaika+30min. Väliajalla Tohnin kyläseura ry:n puffetti.
Katsomoa katettu 120 paikkaa, äänentoisto, ei sateenvarjoja.
Tervetuloa!
Tohnin kyläseura ry
Hinta
15€, alle 18-vuotiaat ilmaiseksiPaikka
Tohnin Touhuteatteri
Osoite
Kiiltomäentie 122, 63640, Alavus
Tapahtuman järjestäjä
Janne Vuorela
janvuore@hotmail.com
040 834 7503